Anna Savolainen ja Pipsa

C.I.B C.I.E FI MVA FI TVA FI RTVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA
FROSTY FIELD'S FACTORIAL DESIGN "Pipsa"
bordercollie narttu 
s. 4.7.2009
kasvattaja: Riikka Seppälä
omistaja & ohjaaja: Anna Savolainen

Pipsa on Persoona, samaan suloiseen pakettiin mahtuu monta puolta. Pipsa on monella tapaa ollut minun opettajani ja ystäväni, jonka kanssa on koettu paljon yhdessä. On reissattu ja nähty maailmaa, tutustuttu uusiin ihmisiin, joista monesta on tullut meille hyvin tärkeitä. Aina ei ole ollut helppoa, mutta koskaan ei ole ollut vaikeaakaan. Päivääkään en antaisi pois. Tärkeintä on aina ollut nauttia harrastamisesta ja tehdä sitä mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Ja sehän on mahdollista vain maailman parhaan harrastuskaverin kanssa.

Harrastusuramme aloitimme agilityllä, tokolla ja haulla, mutta haku jäi melko pian Pipsan ääniarkuuden vuoksi. Agilitya pompittiin 3-luokkaan saakka. Tokosta Pipsa valioitui muutama vuosi sitten, minkä jälkeen on tokoiltu ja varsinkin kisattu melko maltillisesti, mutta edelleen omaksi iloksi treenaillaan. Tokon jäätyä vähemmälle harrastuksiin tulivat vepe, fh ja rallytoko. Vepestä Pipsalla on ensimmäinen VOI1 ja pellolta FH1. Omat päätavoitteet harrastamisessa ovat tällä hetkellä rallytokossa, josta Pipsa valioitui syksyllä 2016. Samana syksynä meidät valittiin tähän rallytokon valmennusrenkaaseen. Into oppia uutta ja kehittyä lajin parissa ja ylipäätään koirankoulutuksessa on valtava. Toivon että meillä olisi vielä muutama hyvä harrastusvuosi edessäpäin.


Kuva: Maria Sorsa

Kuva: Maria Sorsa